Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita – Ruokasektorin koordinaatio

Valtakunnallista ruokasektorin kehittämistä jatketaan vuosina 2022 – 2024 Ruokaviraston ruokaketjun toiminnan edistäminen -rahoituksella. Päätavoitteena on tukea ja tehostaa alueilla tapahtuvaa kehittämistyötä lähiruoka-, luomu- ja luonnontuotealan sektoreilla ja samalla täydentää em. mainittuihin teemoihin liittyvien valtakunnallisten Lähiruokaohjelman ja Luomuohjelman sekä valmisteilla olevien luonnontuotealan valtakunnallisten strategisten linjausten toteuttamista.

Tähän tavoitteeseen vastataan mm. tiivistämällä alan yhteistyötä ja verkottamalla alan toimijoita, mahdollistamalla kokemusten vaihtoa, toisilta oppimista, hyvien käytäntöjen välittämistä ja yhteisiä kehittämistoimenpiteitä. Hankkeessa nostetaan esiin teemoihin liittyviä tulevaisuuden näkymiä, tutkimustuloksia ja uudenlaisten toimintatapojen sekä yhteistyötapojen löytämistä, jotta ala pystyy kehittymään vastaamaan tulevaisuudessa paremmin eri asiakasryhmien kysyntään ja odotuksiin. Lisäksi esitellään ruokasektorin kehittymistä ja lisätään lähiruoka-, luomu- ja luonnontuotealojen tunnettuutta.

Hankkeen viestintäkanavina hyödynnetään olemassa olevia Aitojamakuja.fi, Aitoluonto.fi ja Proluomu.fi sekä näiden sosiaalisten median kanavia.

Hankkeen kohderyhmät

Valtakunnallisen koordinaation ja sen viestinnän kohderyhminä ovat erityisesti kehittämistoiminnassa mukana olevat paikalliset, alueelliset, valtakunnalliset ja kansainväliset lähiruoka-, luomu- ja luonnontuotteisiin liittyvät hankkeet, yrittäjät, ruokasektorin muut toimijat sekä kuluttajat.

Hankkeen toteuttajat ja aikataulu

Hankkeen toteutuksesta vastaavat Turun yliopiston Brahea-keskus, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti ja Pro Luomu ry. Hanketta toteutetaan 1.2.2022 – 30.11.2024.

Logot Ruokasektorin koordinaatiohanke, Turun yliopisto, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Pro Luomu ry, maa- ja metsätalousministeriö